Jeeps, nyt pitäisi olla sairaalalla ravaaminen hetkeksi ohi. Tänään kävin vielä pareissa testeissä, jos niistä ei löydy mitään hälyttävää, saan olla rauhassa joulukuuhun asti (joka alkaakin jo tämän viikon torstaina...).
Opinnäytetyö tuntuu vähän tökkivän. En ole tällä hetkellä tyytyväinen miun maalaustyyliin ja ajattelin pitää vähän taukoa maalaamisesta. Sillä välin voin miettiä työni tekstiosuutta, niin tarinaa kuin teoriaakin.
Kävin viime viikolla kirjastossa lainaamassa pinon lastenkirjoja. Nyt olen tutkinut niitä ja kirjannut ylös huomioita kuvien asettelusta ja kuvituksesta yleensäkin. Myöskin tekstiä ja sen tyyliä olen tarkastellut. Voisin pikku hiljaa alkaa kirjoitella sitä tutkivaa osuutta, jonka siis teen lastenkirjoista (aihe ei ole vielä täysin rajautunut).
Valintaperusteet kirjoille olivat aiheen ja kuvituksen mukaan. Aihe = avaruus tai fantasia, kuvitustekniikka = maalaus, etenkin akvarelli. Parissa kirjassa myös tekijä ratkaisi. Miulla on omana Cris Riddellin Absurdiamaan keisari, joten Yölliset yllätysvieraat lähti mukaan sen vuoksi. Riddellillä on hieno ja hauska tyyli piirtää, hänen keksimänsä otukset ovat vallan mainioita. Timo Parvelan Taro-kirjan otin myös siksi, että miulla on sarjan ykkösosa. Odottelen, että tuo Taivaan vallatkin tulisi Suomalaisen alennukseen, niin ostaisin sen. Parvelan teksti on melko tylsää ja kliseistäkin, mutta Jussi Kaakisen sarjakuvamainen kuvitus on vaan niin tyylikäs.
Nyt vain lastenkirjoja lukemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti